Päätimme kääntää kammarin ja eteisen välisen oven kääntymään
kammarin suuntaan. Eteiseen kun tulee portaat yläkertaan, niin ovi ei mahtuisi
avautumaan sinne päin. Lisäksi karmi oli painunut hieman vinoon ja toivoimme
voivamme oikaista sitä hieman samalla.
Kuvassa oven karmi palasina uunia vasten. Viereinen, kammarien välinen ovi odottaa maalin poistoa ja uutta maalia.
Maalin alta löytyi aika järeät naulat, joilla karmi oli kiinni. Yksi hammas halkesi nauloja poistaessa, mutta muuten karmi irtosi ehjänä.
Karmin ja seinän välistä löytyi muovipussillinen
eristeenä ollutta matonkudetta. Kun saimme karmin käännettyä toisinpäin,
tilkitsimme raot uudestaan samoilla riveillä.
Eteisen puolelle oven pintaan oli naulattu panelointi
lisäeristystä antamaan. Purimme paneelin pois. Alla oli tervapaperi ja puhdas puupinta
peileineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti