Toukokuun lopulla alettiin tehdä kasvimaata kahden sukupolven voimin. Ensimmäiseksi kylvettiin porkkanat kasvimaan laitaan harson alle. Samana viikonloppuna nikkaroitiin myös kaivon kannet pihassa oleviin kaivoihin.
Toukokuun lopulla myös vaihdoimme mullat kasvihuoneeseen. Melko köyhäksi oli maa päässyt vuosien saatossa, mutta nyt saatiin hevosten vanhasta kakkapaikasta tilalle mustinta multaa mitä löytyi.
Tomaatteja tuli useaa lajia. Kylmänä kesänä kypsyivät vain melko myöhään. Nämä kuvat on heinäkuun lopusta.
Kasvimaa heinäkuussa. Harson alla olleet porkkanat kasvoivat hyvin ja sipuli kohtalaisesti. Muut juurekset jäivät melko pieniksi. Herneet ja pavut eivät myöskään oikein ehtineet tuottaa satoa. Kurkun ja kurpitsan taimet kärsivät kylmästä juhannuksen alla, ja alkoivat kukoistaa vasta ilmojen taas kylmetessä. Minähän olen kasvimaaoppini saanut 300 km etelämpänä, joten hieman opetteluksi meni tämä ensimmäinen Kainuulainen kasvimaa.
Kasvimaata lannoittaessa kaipasimme kompostimultaa, joten ei auttanut kuin rakentaa kompostori. Rautakaupasta haimme filmivaneria ja styroksia ja ryhdyimme rakennuspuuhiin. Aika massiivinen laitos siitä syntyi, mutta eipähän tarvitse olla vähän väliä tyhjentämässä.
Kompostori verhoiltiin lehtikuusesta höylätyllä raakaponttilaudalla. Siinä on kaksi osastoa, joista toinen saa muhia kun toista täytetään. Myös etukannen saa avattua tyhjennettäessä.
Talojen välillä on myös vanha maakellari eli pottukuoppa. Kuopassa oli puurakenteiset laarit, jotka olivat täysin lahot ja lattiasienen vallassa. Homeiset rakenteet purettiin ja kellari kalkittiin. Ensi talveksi perunat säilötään kellariin puisissa laatikoissa.
Vielä olisi tehtävä ulkohuussi pihapiiriin. Saa nähdä valmistuuko se ennen talven tuloa. Kesän aikana on väännetty kättä huussin sijainnista, lähinnä siitä saako se tulla näkyville ja lähelle asuinrakennuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti