Riesaa eläimistä

Kyse ei ole tällä kertaa ajokoirasta, joka osaa kyllä olla aika rasittava. Vinha alkaa pikkuhiljaa ymmärtää yhä enemmän jänisten jälkien päälle. Tuoreiden jälkien tullessa vastaan iltalenkillä meinaa kevyempi ihminen heilahtaa ojaan ja haukku alkaa hihnassakin. Uskomaton määrä energiaa mahtuu kyllä tuollaiseen pakkaukseen. Toki ilman tuota metsästysviettiä ei ajokoiralla mitään tekisi, joten ei auta kuin kestää.

Ongelmaotukset ovat paljon pienempiä kooltaan. Muutamana aamuna ennen auringonnousua kuului nurkista rapinaa ja yhtenä aamuna tunsin, että hiuksiani revittiin. Futonilla nukkumisen huonoja puolia maalaistalossa. Maakuopassa lähes jokaista porkkanaa on nakerrettu, vaikka hiirenloukkuja on asennettu ja kissa yritettiin lukita sinne yhdeksi päiväksi. Eli hiiri- ja myyräkanta taitaa olla huipussaan näillä leveysasteilla.

Heikki pyydysti yhden myyrän astiakaapista ja tarjosi sitä naapurin kissalle kahvikupin alta. Kissa ei kuitenkaan innostunut. Katseli vain, kun myyrä juoksi takaisin talon nurkkiin. Seuraavana päivänä tosin otus erehdyksissään piilotteli samassa kaapissa, mikä koitui jyrsijän kohtaloksi.

Kävin ostamassa agrimarketista hiirenloukkuja.  Kuvitelmissamme mekaaniset hiirenloukut olivat metallisia vipu- ja vieterilaitteita, mutta kaupan valikoimat muistuttivat enemmän kinderleluja. Loukkuja oli kahta eri mallia, ostin yhteensä viisi. Asettelimme ne illalla strategisiin paikkoihin muurin ympärille ja nurkkiin. Siimahännät kulkevat sisälle taloon havaintojemme mukaan piipun juuresta ja niistä kohdin alapohjaa, mihin emme eristeitä vaihtaneet.

Ensimmäisen yön saalis oli yksi otus. Vahvin epäily tietokirjan tutkimisen jälkeen on punamyyrä, joka pohjoisemmassa Suomessa on suhteellisen yleinen pihojen asukki.

Tänä aamuna kuulin taas nakin napsahtavan aamuhämärissä. Tällä kertaa ansaan oli eksynyt päästäinen. Yksi päästäinen löytyi myös eilen kuolleena ulkoeteisestä.

Saa nähdä loppuuko rapina jo tähän, vai onko kuinka suuri populaatio kyseessä.

Puhallusvilla yläpohjaan

Vihdoinkin saimme eristystyöt siihen pisteeseen, että pääsimme hakemaan rautakaupasta säkkikaupalla puhallusvillaa ja -koneen. Selluvillan puhallustahan harjoittelimme jo alapohjan eristyksen yhteydessä. Nyt vaan oli hieman ahtaammat paikat niin puhalluksen kohteena kuin letkun käyttäjälläkin.

Ensin puhalsimme vino-osien kotelot täyteen. Olimme paperoineet vino-osat ja naulanneet tukilaudoituksen alle.

Jälkikäteen ajateltuna olisimme päässeet vähemmällä sotkulla, jos olisimme eristäneet kaiken yhdellä kertaa. Toisaalta nyt vino-osuuksien teko oli helppoa, kun pystyi seisaaltaan liikuttamaan letkua eikä tarvinnut konttailla tässä vaiheessa vielä yläpohjassa.

Seuraavaksi oli yläpohjan paperoinnin vuoro.

Itse yläpohjaan puhallettiin reilu 40 cm eristettä. Yläpohjassa oli melko pimeää, vaikka molemmissa päädyissä tuuletusaukot ovatkin. Otsalampun kanssa sai siis työskennellä. Melko hyvin tuolla mahtui lopulta konttailemaan, vaikka ylimääräistä tilaa ei kyllä ollut.

Yläpohjan eristeen puhallukseen saimme myös apuja naapurista. Hyvä niin, sillä viimeiset säkit puhallettiin tuuletusluukun kautta, eikä minusta olisi ollut letkunaiseksi seitsemän metrin korkeudessa tikapuilla.

Puhallusvillan asennuksen jälkeen lämmitimme leivinuunia, kun pirtti oli päässyt parin intensiivisen työpäivän aikana hieman jäähtymään. Heikki kävi hakemassa yläkerrasta unohtuneita tavaroita ja huomasi jäätyneen ikkunan jo sulaneen! Näyttää siis amatööripuhallus onnistuneen.

Yläpohjan valmistelua

Pikkuhiljaa aletaan päästä lähemmäksi tämän syksyn päätavoitetta, eli yläpohjan eristystä. Yläpohjassahan tarkoituksena on puhaltaa selluvillaa sekä vino-osuuksille että varsinaiseen yläpohjaan. Pystysuorat seinät on villoitettu levyeristeillä, kun koteloiden teko näille seinille olisi rakenteiden takia ollut oikeastaan mahdotonta.

Vino-osien eristys tulee uusien ja vanhojen kattotuolien väliin. Uusien kattotuolien väliin naulasimme tuulensuojalevyt ohjaamaan tuulta ja pitämään eristeet tarpeeksi etäällä aluskatteesta. Ohjeeksihan saimme, että aluskatteen ja eristyksen välin tulee olla niin suuri, että linnut mahtuvat siellä lentämään. Ja todistetusti joku tintti on sitä kautta vielä päässyt yläkertaamme eristeitä nokkimaan.

Kotelon alapinnaksi tuli puolestaan ilmansulkupaperi, joka tuetaan vielä harvalaudoituksella alapuolelta. Laudoitusta vasten tulee lopullinen kattomateriaali. Yläkerrassa meillä on suunniteltu vino-osille laipioihin sekä puukuitulevyä että kattopaneelia, mutta niiden aika tulee myöhemmin. Paperin asettelussa vino-osuuksille olikin oma hommansa. Koitettiin paperin säästämiseksi ja tiiviydenkin vuoksi saada homma tehtyä mahdollisimman vähillä saumoilla, mikä tarkoitti yli 10 m pitkien paperisuikaleiden kiinnittelyä. Aika vähällä noitumisella kuitenkin selvittiin.

Liesituulettimen hormi ja savupiippu on eristetty palovillalla puurakenteiden ja selluvillaeristeen kohdalta.

Pitkään mietimme, mitä teemme vanhoille sähkövedoille. Vanhat sähköthän oli vedetty toiselle puolelle vinttiä eristeiden sisään putkissa. Alkuperäisenä ajatuksena oli käyttää näitä putkituksia osittain hyväksi. Keskustelimme sähkömiehen kanssa ja yhteinen päätös oli, että puramme  vanhat rakenteet kokonaan pois, sillä johdot täytyy kuitenkin vaihtaa nykymääräyksiä vastaaviksi. Väliseinien ja sisäänkäynnin paikan muuttuessa valaisimien, katkaisimien ja pistorasioiden paikat muuttuvat myös sen verran, että valmiiden putkitusten hyöty olisi ollut kyseenalainen.

Rakenteesta tulee siis sellainen, että kiinnitämme ilmansulkupaperin kattotuolien alapintaan ja koolaamme katon vielä harvalaudoituksella, joka kannattelee puhallusvillaa ja muodostaa sopivan raon sähkövedoille. Näin myös paperoinnista tulee mahdollisimman tiivis, kun siinä ei ole sähköjohtojen ja jakorasioiden läpivientejä. Purimme siis nuo vanhat lautakoolaukset, jotka osin kyllä olivatkin ihan purkukuntoisia. Vanha laipiohan oli saanut kosteutta paikoitellen.

Puhalluskone on varattu ensi viikonlopulle. Tarkoitus olisi puhaltaa ensin vino-osuudet ja sitten paperoida laipio ja puhaltaa varsinainen yläpohja.

Peilikaapin tuunausta

Mehän ostettiin aika paljon keittiön ja kylpyhuoneen kalusteita käytettyinä, kun tänne muutettaessa ei ollut tietoa töistä ja tuloista. Kylpyhuoneen peilikaappi tuli oikeastaan allaskaapin kaupanpäällisinä. Kun tuo oli olemassa, niin laitettiin se myös seinälle, vaikka levynsaumat hieman irvistelivät, kun olivat saaneet kosteutta.

Tuota piti nyt hieman korjailla. Värillistä kontaktimuovia emme näiltä leveysasteilta löytäneet, joten täytyi turvautua verkkokauppojen tarjontaan. Se huono puoli verkkokaupoissa vaan on, ettei värikartoista saa aina kovinkaan todenmukaista kuvaa sävyistä. Emme halunneet pelata varman päälle ja käyttää mustaa tai harmaata, kylpyhuone kun on muuten niin väritön. Tilasimme pikkupätkät sekä sinistä että vihreää muovia, joista vihreä lopulta päätyi kaappiin.

Aika paljon kirkkaampi tuo vihreä on, mitä tilatessa kuvittelin, mutta onpahan pirteä! Ja näissä muoveissa on se hyvä puoli, että ne on helpot irrottaa ja vaihtaa, jos alkaa kyllästyttää.

Nyt jos vielä virkkaisi lattialle vihreästä trikookuteesta maton.

Huono kasvatus

Saa nähdä tuleeko tästä nyt ajokoirablogi remonttiblogin sijaan :) No, tämä on meidän elämää.

Kun pentu oli tulossa taloon, päätimme etukäteen, että sen paikka on pirtin nurkassa ja kammarit ovat kiellettyä aluetta. Vuorokauden taisi tuo sääntö pysyä voimassa. Pentu on todella seurallinen, tottunut pienestä asti siihen, että on ihmisiä ja elämää ympärillä. Eikä tuota vingahtelevaa otusta nyt voinut jättää heti yksin uudessa ja vieraassa paikassa.

Meillähän on nettiyhteys "varastettu" naapurista, johon tulee valokuitu. Naapuritalon yläkerran reitittimen luoma langaton verkko yltää meille Heikin työhuoneeseen sen verran hyvin, ettei olla viitsitty omaa valokuitua kytkeä. Hirsitalon vankat seinät ja keskusmuuri estävät kuitenkin yhteyden talon muissa huoneissa. Valokuitu on kyllä kaivettu meillekin jo toista vuotta sitten. Haaroitus naapurista ja kytkentä maksaisi kuitenkin useamman satasen ja sen päälle pitäisi joka kuukausi vielä maksaa käytöstä. Mennään toistaiseksi näin, kun tälläkin yhteydellä pystyy katsomaan liikkuvaa kuvaa ym. ongelmitta.

Ongelmaksi muodostui nyt siis koira, joka ei viihtynyt yksin pirtissä kun minä puuhastelin yläkerrassa ja Heikki kirjoitti työhuoneessaan. Ei siis auttanut kuin joustaa säännöissä ja päästää koira työhuoneen nojatuoliin. Siinä se on viihtynyt sisällä ollessaan siitä saakka. Isänsä tytär, Humppakin kiipeää aina naapurin nahkanojatuoliin kun pääsee metsäreissun jälkeen sisälle.

Metsässä pentu on onneksi alkanut jo toimimaan itsenäisemmin. Hakulenkit pitenee päivä päivältä, kun on aamuisin käyty etsimässä jäniksiä. Vielä ei ole ajoa saatu aikaan, mutta eiköhän sekin päivä vielä koita.

No. Ehkä me jossain vaiheessa saamme tuon yläkerran tehtyä asuttavaan kuntoon ja saamme sinne oikeasti koiravapaan vyöhykkeen. Portaista tulee nimittäin todennäköisesti sen verran ahtaat, ettei koirat pääse kiipeämään niitä ylös. Vaikka kuinka me itse lipsuttaisiin säännöistä.