Latvavesillä

Joku postaus sitten mainitsin, että keittiössämme käytetään paljon kalaa ja riistaa. Oikeastaan pyrkimyksenämme on syödä mahdollisimman paljon lähiruokaa, eli myös oman kasvimaan kasviksia sekä marjoja ja sieniä. Maito- ja viljatuotteet ostetaan kaupasta. Mitä nyt muutama aari ohraa oli kylvettynä talon nurkalle viime kesänä ja nyt on syysruista oraalla yhdessä pellon kulmassa.

Metsästyksellä on tällä mäellä pitkät perinteet. Kalastuksesta on innostuttu nyt hieman myöhemmin. Itselle kalan syöminen on tuttua, kun olen Järvi-Suomesta kotoisin ja järven rannalla lapsuuteni viettänyt.

Nyt asumme vaaran laella ja lähin järvi on noin kilometrin päässä. Järvi on pieni, reilun kilometrin pituinen, mutta melko syvä pinta-alaansa nähden. Puroja ei juuri järveen laske vaan järvi on lähdepohjainen ja sijaitsee siten vesireitin alkulähteillä.

Kuvat on joulukuulta parin vuoden takaa. Ei ole vielä näin paljon lunta!

Myös lapsuudenkotini lähijärvi sijaitsee vedenjakajaseudulla. Viime aikoina olen oppinut arvostamaan näitä latvavesien järviä. Varsinkin kun täällä Kainuussa (ja vähän muuallakin) on ollut pinnalla kaivostoiminnan aiheuttamat vaikutukset vesistöihin, jotka kulkeutuvat vesireittejä pitkin pahimman sattuessa hyvinkin kauas.

Viime talvena appiukon talviverkot olivat Talvivaaran alapuolisessa vesistössä ja eiköhän ne nyt jäiden tultua sinne tänäkin vuonna lasketa. Saa nähdä aletaanko loistaa pimeässä.