Tarjous, josta emme voineet kieltäytyä

eli vielä yksi uusi asukas.

Koiratarhassa asustavasta suomenajokoirauroksesta tuli pikkuajokoirien isä alkukesästä. Koko kesä on mennyt pohtiessa pystyttäisiinkö pentueesta ottamaan itselle astutuspentu. Meillä kun ei oikeasti ole tilaa uusille koirille. Koiratarha on täynnä, eikä lämmitettyjä koppeja ole ylimääräisiä. Ja anoppi vastustaa kiivaasti jokaista uutta koiraa ihan periaatteesta. Toisaalta taas tällaista tilaisuutta tuskin toiste tulee, kun tuo vanha ajokoira ei kuitenkaan mikään muotovalio ole, vaikka käyttöominaisuudet hyvät onkin.

Nartun omistajat olivat pitäneet yhtä suuren vaikutuksen tehnyttä pentua varattuna kyselyistä huolimatta, niin täytyihän tuo tänne hakea. Ensimmäisen yön pentu nukkui meillä pirtin lattialla, mutta ehkäpä tuo pärjäisi harmaan pennun kanssa myös vanhassa tallissa. Pennut ovat suht saman ikäisiä ja narttuja molemmat, joten ainakin ensivaikutelman mukaan tulevat hyvin juttuun keskenään.

Aika vanhahan tuo pentu jo on, reilut neljä kuukautta. Nyt vaan pitää koittaa panostaa tämän kanssa vähän enemmän tuohon koulutukseen, jos kovilla pakkasilla pidetään sisällä. Ja opettaa kulkemaan kunnolla hihnassa ja polkupyörän kanssa, kun ei meistä kukaan mikään maratonjuoksija ole.

Oman paikkansa se jo oppi, vaikka kammarin oven unohtuessa auki on meidän futon ja päiväpeittona toimiva huopa ymmärrettävistä syistä paljon mukavampi kuin tuo haiseva vanha matto...