Pari päivää pyrytti ja nyt on maa ihan oikeasti valkoinen. Kiire meinasi tulla sadonkorjuun kanssa, mutta pakolliset työt saatiin tehtyä. Perunat on kuopassa ja kasvihuone tyhjennetty tomaateista. Seitsemän mansikkalaatikkoa niitä nyt on eri kypsyysvaiheissa. Eli tomaattikastiketta on luvassa tällekin talvea.
Yhden ruukussa kasvaneen basilikan otin myös pöydälle kasvamaan.
Porkkanat, lantut ja palsternakat vielä odottavat lumipeitteen alla nostoa. Lumen alla säilyvät kyllä.
Jospa sulava lumi kastelisi kuivaneen metsänpohjan niin hyvin, että päästäisiin tänä vuonna syömään taas suppilovahveroita. Parina aiempana vuonna on saalis jäänyt laihanlaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti