keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kuistiremppa jatkuu

Kuistin rakenteet korjattiin elokuun aikana, mutta sisäpintojen laitto on sattuneista syistä ollut hieman hidasta. Kuistihan on pinta-alaltaan noin 15 neliötä, "syvyys" vajaat kolme metriä ja leveys noin viisi ja puoli. Seinistä kaksi paneloitiin alakerran katoista jääneillä helmiponttipaneeleilla. Nämä päätimme ainoastaan öljytä. Jää siis puun pinta näkyviin meidän eteisessä.
 
Seinät, joille on tarkoitus sijoittaa kaapit laudoitettiin ja levytettiin. Levyseinät paperoitiin sanomalehdillä ja maalattiin pirtin seinistä yli jääneellä vaalean harmaalla maalilla.



Kattoon tuli kierrätyspaneelia, joten siitä kitattiin naulanreiät umpeen ja maalattiin valkoiseksi. Juuri sopivasti oli alakerran kattomaaleista jäänyt purkkien pohjalle maalia. Ja olivat vielä säilyneet pirtin penkin alla pari vuotta.



Lattiaa päästiin maalaamaan vasta lokakuun lopulla. Hyvin tuo eteinen nyt eristettynä sen verran lämpöisenä pysyy, että maali kuivuu suht nopsaan.

Lyhyelle ikkunattomalle ja ovettomalle seinälle, "ovien taakse", olisi tarkoitus asentaa Ikeasta hommattu säilytysjärjestelmä liukuoven taakse. Saataisiin vihdoin hieman säilytystilaa ja tavaroita pois nurkista pyörimästä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti